Tasan viikon kuluttua tästä todennäköisesti joko istun tietokonetuolilla rutisemassa tänne tai makaan sängylläni ja valitan jollekin ystävälleni kännykässä.

Ensi perjantaina tämä tyttö juoksee Cooperin testin. Odotan sitä jo nyt kauhulla, viime vuonna juoksin juuri ja juuri 2000m, ja silloinkin olin aivan hengästynyt ja pystyin hädintuskin hengittämään.

Täällä on satanut melkein koko päivän, välillä enemmän, välillä vähemmän. Matka bussipysäkiltä kotiin kesti melkein puolet pidempään kuin normaalisti, typerä hymy lojuu kasvoilla vieläkin. Ranskan kaksoistunnin kesti ainoastaan ajattelemalla, että viikonloppu alkaa aivan pian. Lomaa. Vain muutama päivä, mutta lomaa siltikin.

Bussimatkan aikana kauhisteltiin rypistyneitä sormenpäitä ("Hei, sä näytät ihan siltä kuin olisit pessyt käsiäs puoli tuntia!"), naurettiin huonoille vitseille ja pyöriteltiin silmiä sille, joka istui bussikatoksessa ja älysi nousta vasta, kun bussi oli jo lähdössä, eikä sitten enää kerinnytkään mukaan.

Eilen illalla puoli yksitoista syntyi yksi parhaista kirjoituksistani aikoihin. Ei parituksia, vaan pikemminkin angstin sävyttämää generalia. Rakastan sitä jo nyt.

Olisipa pian joulu.