Ollessani kävelyllä koirani (kyllä, kävelytin koiraani vaikka
ulkopuolisten silmissä olisikin saattanut näyttää siltä, että koira
talutti mua) kanssa, aloin miettiä, kuinka pelottava paikka tuo
pikkutie tuossa oikein on. Pituutta sillä on varmaan kilometri tai
kaksi, mutta koska olemme ensimmäiset asukit tien varrella, matkaa
tulee vain jokunen sata metriä. Karmivaa se silti on, joskus illalla
tai aamulla kun on vielä hämärää, kävellä siinä, kun ympärillä on
periaatteessa vain puita ja peltoa. Asvalttitien näkee kyllä, mutta se
on kaukana, katulamput (jotka muuten saimme vasta viime talvena) melko
hämärät ja kaukana toisistaan ja siinä on vielä yksi lamppu rikkikin,
ja sinne metsään ei näe, joten kuka tahansa voi olla siellä vaanimassa
ja hyökätä heikolla hetkellä kimppuun. Ja avunhuutojakaan ei
välttämättä kuulisi kukaan, koska kuten sanottua, asvalttitie ja sen
asukit ovat melko kaukana, ja meidänkin taloon matkaa, ja jos vielä
tuulee oikeasta suunnasta tai on niin myöhäistä/aikaista että suurin
osa nukkuu tai on tiukasti sisätiloissa ja kukaan ei liiku tiellä...
Hui. Vilkkaasta mielikuvituksesta ei ole välillä kuin haittaa. Tuskimpa
sinne metsään kukaan haluaa mennä kykkimään ja odottamaan ihmistä,
jonka kimppuun käydä. (Tosin täällä päin on aika hullua porukkaa.) Tai
tuskin ne ainakaan hyökkäävät sellaisen ison ja verenhimoisen hurtan
kanssa liikkuvan tyypin päälle? (Iso ja verenhimoinen, hah hah. Meidän
koiramme on yhtä verenhimoinen kuin pehmonalle, ja on sitä isompiakin
koiria nähty.)
Ja kohta en enää uskalla astua jalallanikaan ulos hämärän aikaan...
maanantai, 18. joulukuu 2006
Kommentit