En ole aikoihin pystynyt keskittymään kunnolla oikein mihinkään; takana nelituntinen koulupäivä josta puolet vietin kävelemällä sekalaisessa seurassa siellä täällä tai pelaten jääkiekkopeliä toisten kanssa.
Kirjoittamisen aioin laittaa luovalle kesätauolle, mutta en pystynytkään, tekstiä syntyi kangertaen mutta syntyi silti. Tasosta en pysty vastaamaan, mutta en jaksa välittää enää tässä vaiheessa.

Enää kolme päivää, neljä aamua joina herään tietäen, että koulu odottaa minua ennen kuin on aika pyrähtää pois lomalle. Minun muutokseni ei tietty ole yhtään niin dramaattinen kuin yseillä, jotka lopettavat peruskoulunsa, eikä tulevilla seiskoilla jotka pääsevät elämään yläasteella, mutta muutos se silti on.

Luin syyskuun merkintöjäni, ja vaikka ulkopuolisen silmiin se ei varsinaisesti paistakaan, niin huomasin olleeni kamalan ahdistunut silloin, yli puoli vuotta sitten. Totta, olen kyllä yhä, mutta pääosin olen alkanut päästä irti siitä.