Tarina elää mielessä, sanat löytyvät taianomaisella tavalla ja
liittyvät yhteen täydelliseksi nauhaksi, mutta en yksinkertaisesti saa
niitä ulos päästäni, ainoastaan surkeita lauseenrääppeitä, joita
katsoessa näkee punaista ja sormi lähestyy uhkaavasti delete-nappulaa.
Sama oikeassa elämässä. Haluaisin sanoa jotakin kivaa toiselle, mutta
en yksinkertaisesti voi, sillä sanat eivät suostu tulemaan suustani -
siinä sitä sitten tyydytään olemaan hiljaa ja seisotaan vaivautuneena
vierekkäin.
Sain tänään kuulla olevani riidanhaluinen. En ole koskaan ajatellut
asiaa niin - ilmeisesti minä sitten olen, vaikka aivan kunnollista
riitelyä inhoankin. Hyväntahtoinen kinastelu tai väittely ovat asia
erikseen.
Avaan uuden pasianssipelin ja tunnen vieläkin suussa parisen tuntia
sitten syödyn suklaan maun. Tekee mieli kaakaota ja inhoan sitä, joka
keksi koululiikunnan. Korvissa uudet korut, hopeiset, ihan pikkuisen
kilisevät ja sopivalla tavalla tyttömäiset. Ja toisessa huoneessa
odottaa pino kirjastosta tänään noudettuja kirjoja, niitä vanhoja
tuttuja, jotka on luettu useaan kertaan (mun kohdalla kirjojen
uudelleen lukeminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus) ja jopa muutama
uusi löytö. (Löydöistä puheen ollen, oivalsin vihdoin tänään, missä
aikuisten fantasiaa säilytetään kunnankirjastossamme. Vaikka Narniaa en
nyt ihan aikuistenfantasiaksi laskisikaan. Kai se on laitettu joukkoon,
jotta ne aikuiset, jotka tuntisivat olonsa noloiksi jos norkoilisivat
lastenhyllyillä, voivat napata sen mukaansa. Hienot kannet siinä joka
tapauksessa oli (tämä oli siis se kokoelma, missä ovat kaikki Narniat).)
Hymyilin kirjastonhoitajalle ja bussissa oli aamulla hyväntuulinen
kuski. Sitä on välillä niin helppo olla iloinen pikkuasioista.
keskiviikko, 21. helmikuu 2007
Kommentit