Kuukauden aikana en ole tehnyt mitään sen merkittävämpää - nukkunut liian vähän, tuominnut toisia, vaikka ne eivät sitä ansaitsisi (ainakin ne ovat saaneet jotakin aikaan, toisin kuin minä), yrittänyt opetella kuuntelemaan ja hyväksymään toisia, jättänyt kirjoittamisen ihan liian vähälle ja uponnut muihin juttuihin, juossut Cooperin (liian huono tulos), rakastunut (koiraan) ja ollut kerrankin tyytyväinen koulukuvaani. Ihan vain näin lyhyenä kertauksena. Plussana voisi kai mainita, että en ole myöhästynyt kertaakaan bussista ja että olen oppinut jaarittelemaan yhä enemmän ja enemmän.

Olen myös miettinyt yhtä piirrettä perusluonteessani; olenko ujo vai pidättyväinen vai mikä, kun en tutustu uusiin ihmisiin riemusta kiljuen ja pamahda puhelemaan ventovieraiden kanssa yhtä luontevasti kuin vanhoille tutuilleni? En osaa tulla toimeen liian isojen väkijoukkojen kanssa - olen kuitenkin sen verran pieni ja omistan sen verran hiljaisen äänen että olen liian helposti murskattavissa muiden alle. Ainakin tunsin itseni aivan liian ulkopuolisiksi muutama päivä sitten, vaikka en tainnutkaan olla ainoa joka niin tunsi.